Kaivauduin juuri haudastani ja mietin, pitäiskö sittenkin loikata takaisin. Vielä kun kerkeis. Täällä maan päällä näyttäs asiat olevan aika lailla samoin kuin ennenkin. Paitsi toi tuttu haamu, joka etäisesti muistuttaa mua, käy nykyään eri paikassa duunissa ja sen naamasta näkee, et sen kradu on edelleen tekemättä. Tulis vaan tänne multakasan päälle istumaan ja otettais bisset ja mentäis sit takaisin nukkumaan.

Levyvarastoni on hyvin rajallinen ja toistaiseksi vielä en ole perehtynyt mihinkään ei-niin-lailliseen keinoon haalia musiikkia itselleen. Siksipä minulla on hyvin pysyväiset suosikit levyjen kohdalla. Pidän niistä, jotka satun omistamaan. Tämänpä takia pystyn luukuttamaan samoja levyjä ärsyttävänkin usein välittämättä siitä, että kyseinen levy on kuultu jo aika monta kertaa. Jumitan samojen levyjen äärellä. Tämä saattanee masentaa jotakuta toisella tavalla musiikista nauttivaa. No siis tottahan toki minullekin uusia suosikkeja tulee, mutta usein tarvitsen kauankin sulatteluaikaa ja saattaa käydä myös niin, että levy jää syrjään kunnes joku päivä Itse löydän sen. Listataanpa tähän nyt jotain sellaisia pinttyneitä suosikkeja. Tai no noin sata levyä, jotka minulla on, ovat suurelta osin niitä, mutta tässä nyt tämän hetken pinttyneimmät.

Mew: And the Glass Handed Kites
Frengers oli aikoinaan äkkinäinen kolahdus, rakastuin samantien. Tämä oli kinkkisempi tapaus, enemmän  soljuva kokonaisuus. Mahtipontiset soundit kuten pändillä tuppaa olemaan. Aluksi kolahti tietysti kolmikko Apocalypso-Special-The Zookeeper's Boy, mutta vaivihkaa myös muu materiaali syöpyi mieleen tiukasti  ja sinne jäi.

Liekki: Rajan piirsin taa
15 biisiä, paljon kuunneltavaa. Tasalaatuista matskua, joista kuitenkin kirkkaimpina erottuvat kauniinsurulliset Sinun luona kerran ja levyn nimikkobiisi.

Pink Floyd: Wish You Were Here
Kutumusiikkia. Niihin parempiin hetkiin.

Muse: Absolution
Uusi levykin on minuun tehnyt jo vaikutuksen, mutta minä olla köyha. Tämä toimii nostatuksena radalle lähdettäessä, siivousmusana ja mielen vapauttajana. Mahtipontisin ja upein levynalku ever.

Anathema: A Fine Day To Exit
Ikiaikainen suosikki, toimii aina. Omituisen rakas levy.

edit: No okei, who am i kidding, Radioheadin Pablo Honey on vanha suosikki kans, Ok Computer tuo mieleen teiniangstailut, vaikka parhaimpia levyjä onkin, joten tämä eksyy soittimelle useammin. Tympeää Creepiä en tosin voi enää kuunnella. Lauantai-päivän siivoilumusaa, kepeään mielialaan.

Mitä voikaan joululta muuta toivoa, kuin kolmea maailman suloisinta kissavauvaa kuusen alla? Iloinen perheuutinen yllätti meidät kolme viikkoa sitten, kun tuo yöjuoksuilla aika tiuhaan viihtynyt tytönhupakko (kissa tulee osa-aikaäitiinsä), punki tähän maailmaan nuo karvapallot. Olihan se jo aika plösö, eikä liiemmin jaksanut leikkiä, mutta ajankohtaa syntymälle olisin silti veikannut myöhäisemmäksi. No nyt tässä on mennyt tosiaan kolme viikkoa äidillisen rakkauden huumassa, eikä loppua näy. Rauhaisaa joulua oi te vähälukuiset lukijani!

Ihan oikeastaan voisi niinkusta sanoa, että ihan hyvin menee. Alan vihdoin löytää sitä kauan kaivattua tasapainoa, etenkin siinä suhteessa että vanha elämä saa nyt jäädä lopullisesti sinne minne sen kuuluukin. Taakse. Jos sitä pääsee menneisyyden haamuista vaikka pienellä vitutuksella eroon lopullisesti, niin mä otan sen vitututuksen vastaan ihan mielelläni. Haluan kaikkein eniten tällä hetkellä päästä tilaan, jossa vanha ei vituta ja olen aukinainen vaikka sille, jota rumaksi sanaksikin on haukuttu.