Olen ihminen, joka on käytännössä koko elämänsä kärsinyt unettomuudesta. Se on näyttäytynyt milloin missäkin muodossa, vaikeutena nukahtaa illalla, aamuyöunettomuutena, pätkänukkumisena ja joskus jopa useiden öiden mittaisina yhden naisen valvomiskisoina. Lapsena unettomuuteni ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, kävin joinain öinä alituiseen ilmoittamassa työstä väsyneille, nukkumista yrittäville vanhemmilleni, etten saa unta. Nykyään olen onneksi lähes kokonaan luopunut tästä niin kohteliaasta ilmoittamisen tavasta. Jos en nuku, niin voi tosiaan olla, että joku toinen haluaakin nukkua.

Tänä kesänä olen kehittänyt unettomuuden jaloa taitoa aivan uusiin svääreihin, sillä minusta on tullut todellinen yökukkuja. Edes kokopäivätyö ja toimistotyöaika eivät estä uutta elämänrytmiäni. Iltani käynnistyy vasta yleensä noin kello 23 aikoihin. Aamuviiteen venyvät keskustelut, yömesettely, yökävelyt ja milloin mitkäkin toimenpiteet pitävät minua valveilla itsepintaisesti. Lähes joka päivä hoetut "Tänään menen aikaisin nukkumaan" -mantrat ovat pelkkää itsehuijausta, eikä aikaisin nukkumaan menemistä auta myöskään yökukkumiseen orientoitunut seura.

Tämä naurettava pelleily kostautuu tietenkin suunnattomana univelkataakkana, joka näkyy pilkkimisenä työpaikalla, aamuisin lähimmäisilleni vittuiluna ja entistä pakonomaisempana tarpeena nukkua nokarit. Siis todellakin nukkua joka päivä ne helkkarin päiväunet. Ja nyt seuraa ilmoitusluontoinen asia: älkää saatana rakkaat ystävät soittako mulle kuuden ja kahdeksan välillä illalla! Olen saattanut unohtaa laittaa kännykän äänettömälle ja herään suunnattoman raivon vallassa päivän parhaimpaan nukkumisaikaan ollessani minut hädin tuskin järjissä pitävillä nokkaunilla! Muuten saa kyllä yleensä soittaa :)

Mutta nyt kukkumaan ja riekkumaan, se on perjantai se!