No nyt voi jo melkein sanoa, että tuparit todellakin olivat läksiäiset. Tänään mulle tarjottiin kämppää, josta en tohdi kieltäytyä. Uudehko kaksio partsilla, hyvältä alueelta, edullisella vuokralla normitasoon nähden. Joo lähden mä kyllä ihan vapaaehtoisesti, en ajatellut lukita itseäni käsiraudoilla patteriputkistoon tai piiloutua vaatekaappiin. En myöskään aio jukia vastaan, jos se HOASin bodattu gorilla nyt kuitenkin päättää tulla kantamaan mut väkisin pois täältä, ihan vaan varmuudeksi.

Vaikka voisin, en aloita tämän Itä-Helsingin lähiön loputonta dissaamista, sen hoitavat jo about kaikki tuntemani ihmiset. Miksi muutin tänne? Koska olen asunut tossa ihan vieressä lähes koko lapsuuteni. Mun päähän ei ole rakennettu samaa arvohierarkiaa kuin muilla. Että tänne tungetaan kaikki ihmispaska asumaan, rikkomaan lakia ja tuhoamaan niin itseään kuin muita. Että täällä voidaan pahoin ja täällä asuvat ihmiset olisivat alhaisinta koko kaupungissa. Että täällä pitäisi koko ajan pelätä niin perkeleesti! Kun mä täällä en ole koskaan pelännyt. Enkä ole nähnyt koskaan mitään pahempaa kuin mitä näin vaikka Kannelmäen tai Pohjois-Haagan ostareilla, Kalliosta puhumattakaan. Yhtä lailla sitä voi pelätä ihan missä vaan, jos sille linjalle lähtee.

Mä olen tyytyväinen, että voin lähteä täältä edelleen vailla suurempaa antipatiaa tai kammoa tätä paikkaa kohtaan. Miksi pitäisin koko elämän kirjon näkemistä jotenkin ei-rikastuttavana kokemuksena?