Viime aikaisissa kirjoituksissani on alvariinsa vilissyt viittauksia siihen, kuinka hajalla olen. Senpä takia onkin erittäin miellyttävä todeta, että kulunut viikonloppu oli todella rentouttava ja mukava. Lauantai-iltana oli ihana olla pitkästä aikaa leffassa, sitä ennen istuskella kiireettömästi viinilasin ääressä, kokkailla ja urheilla sopivassa suhteessa (kaura-omenapiirakan voi leipoa, kun on ensin juossut viiden kilsan lenkin) ja nukkua paljon. Ganes oli yllättävän viihdyttävä pätkä, vaikkakin suuri osa näyttelijöistä jäi Remun maneerit suvereenisti sisäistäneen Milonoffin varjoon. Sivuosaroolit jäivät pintapuolisiksi, koko leffa oli enemmänkin yhden miehen show. Mutta hauska sellaisenaankin.

Tämä hieno viikonloppu ei olisi ollut mitään ilman upeaa seuraa. Ihmistä, joka on tullut minulle hyvin rakkaaksi. Kun vain osaisin itsekin olla yhtä sydämellistä seuraa. Olla se parempi itseni. Kyllä sitä kohti mennään, verkkaisesti vielä, mutta haluan uskoa, että mennään.